Vinkkejä TuKoKe-työn aiheiksi

Joskus aiheen valinta ja vauhtiin pääseminen voi olla vaikeaa. Poimi avuksi TuKoKen aihevinkit alta.

Aihe-ehdotukset on luokiteltu karkeasti tieteenalan tai aihepiirin mukaan. Aiheita voi toteuttaa sellaisenaan tai soveltaa vapaasti. Voit esimerkiksi muokata aiheita eri-ikäisille sopiviksi tai käyttää vinkkejä virikkeenä tai projektityöskentelyn lähtökohtana.

TuKoKessa aihe on vapaa. Tämän sivuston aihevinkit ovat vain ehdotuksia. Niitä saa vapaasti käyttää, mutta yhtä tervetulleita ovat täysin omasta aiheesta tehdyt tutkimus-, kehitys- ja teknologiaprojektit.

Vinkkejä työskentelyyn

  • Työskennellä voi yksin tai ryhmässä, koulussa tai vapaa-ajalla.

  • Työstä raportointi kannattaa pitää mielessä alusta alkaen. Pitäkää työpäiväkirjaa, kuvatkaa työvaiheista valokuvia ja videoita ja kirjatkaa ylös työn eri vaiheissa heränneitä ajatuksia. Lisää ohjeita raportoinnista on sivulla Miten teen raportin työstäni.

  • Työn suunnitteluvaiheessa kannattaa ottaa huomioon myös se, miten työ toteutetaan vastuullisesti.

  • Vinkkejä projektityöskentelyyn olemme koonneet sivulle Vinkkejä työn tekemiseen.

Apua oman aiheen valintaan

Tutkimuskysymyksen valinnassa oma kiinnostus aiheeseen on tärkeää. Pohdinnassa kannattaa lähteä liikkeelle omista mielenkiinnonkohteista, kokemuksista ja harrastuksista. (Linkit alla oleviin materiaaleihin avautuvat uudelle välilehdelle.)

  • Historia

    Nappaa tästä aiheideat historiaan liittyviin TuKoKe-töihin!

  • Makujen maailma

    Nappaa tästä aiheideoita kotitalouteen ja makumaailmaan liittyviin TuKoKe-töihin!

  • Luonnontieteet

    Täältä löydät fysiikkaan, kemiaan ja biologiaan littyviä aiheideoita.

  • Aiheita pelinrakentajille

    Täällä on aihevinkkejä innokkaille pelinkehittäjille.

  • Kehitä ja vaikuta

    Täällä on aihevinkkejä maailmanparantajille.

  • Kestävä kehitys

    Nappaa tästä aiheideoita kestävän kehityksen teemoihin.

  • Muotoile

    Kiinnostaako tuotekehitys ja muotoilu? Täällä on vinkkejä muotoiluprojekteihin.