TuKoKen lopputapahtuma kokoaa yhteen yli sata lasta ja nuorta

5.4.–6.4. Otaniemen lukio täyttyy innokkaista nuorista tutkijoista, kokeilijoista ja kehittäjistä

Valtakunnallinen TuKoKen lopputapahtuma järjestetään tänä vuonna Otaniemen lukiossa 5.4–6.4. Tapahtuma kokoaa saman katon alle 110 tutkimisesta, kokeilemisesta ja kehittämisestä innostunutta lasta ja nuorta.

Mukana on kilpailutöitä tekniikasta ihmistieteisiin

Tänä vuonna lopputapahtumaan valikoitui asiantuntija-arvioiden ja TuKoKen esiraadin karsinnan jälkeen 36 kilpailutyötä. Koska osallistujat saavat vapaasti valita aiheensa, aiheiden kirjo on laaja. Mukana on töitä kirjallisuudesta tietotekniikkaan ja matematiikkaan sekä talous- ja yhteiskuntatieteistä bio- ja lääketieteisiin.

Kilpailutöiden perusteella lapsia ja nuoria askarruttavat esimerkiksi ajankohtaiset energian säästöön ja vihreään energiaan, inflaation vaikutukseen, kestävään kehitykseen, digitaalisten resurssien ja tietojen hallintaan, pikamuotiin, koululaisten hyvinvointiin ja sukupuoli-identiteettiin liittyvät teemat. TuKoKe-työn tekeminen onkin oivallinen tapa käsitellä itselle merkityksellisiä ja toisaalta myös huolestuttavia asioita. Syvällinen paneutuminen itse valittuun aiheeseen innostaa ja tuottaa merkityksellisyyden kokemuksia.

Kilpailutyöt ovat esillä netissä tapahtuman jälkeen

Tekijät esittelevät töitään Otaniemessä keskiviikkona 5.4. klo 15–18, jolloin myös vierailijat ovat tervetulleita. Tapahtuman jälkeen työt ovat esillä virtuaalisessa näyttelyssä TuKoKen verkkosivustolla. Virtuaalinen näyttely on avoinna syyskuun loppuun asti.

Kilpailutöihin voi myöhemmin tutustua myös Tekniikan museossa, jossa on niistä on esillä kesän aikana.

Tuomaristohaastattelussa nuoret ja aikuiset tutkijat kohtaavat

Lopputapahtumassa eri alojen asiantuntijoista koostuvat tuomaristot haastattelevat osallistujia. TuKoKen tuomaristoissa on mukana professoreita, tutkijoita, tiedekasvattajia, opettajia ja opiskelijoita esimerkiksi Helsingin yliopistosta, Aalto-yliopistosta ja Itä-Suomen yliopistosta. Haastattelutilanteessa nuorilla osallistujilla on ainutlaatuinen tilaisuus keskustella kiinnostuksensa kohteesta alan asiantuntijan kanssa ja saada vinkkejä aiheensa jatkotyöstämiseen.

Äänestä suosikkityötäsi Facebookissa tai Instassa

Kilpailutöistä avataan TuKoKen verkkosivustolle myös virtuaalinen näyttely, joka on avoinna syksyyn asti. Näyttelyssä julkaistaan kunkin sarjan loppukilpailutyöt tuomaristohaastattelujen jälkeen.

Näyttelyn avautumisen yhteydessä järjestämme yleisöäänestykset Tukoken Facebook- ja Opinkirjon Instagram-sivulla (@Opinkirjo) 3.–9.-luokkalaisten sarjan ja toisen asteen sarjan töistä. Antamalla äänensä yleisö voi osoittaa kannatusta suosikeilleen. Palkitsemme äänestyksessä kärkeen nousseiden töiden tekijät yllätyspalkinnoin. Äänestysaikaa on keskiviikkoon 12.4. asti.

Tule mukaan tunnelmaan: seuraa livelähetystä palkintojenjaosta

Tutki-Kokeile-Kehitä-lopputapahtuma huipentuu palkintojenjakoon torstaina 6.4. klo 13–14.30. Striimaamme tilaisuuden suorana verkkoon, jolloin tukijoukot kouluissa ja kotona voivat päästä mukaan kisatunnelmaan. Livelähetystä voi seurata TEK Tekniikan Akateemisten Youtube-kanavan kautta.

Videolla alla on tunnelmia viime kevään lopputapahtumasta.

Tervetuloa mukaan innostuneeseen tunnelmaan!

Edellinen
Edellinen

TuKoKen lopputapahtumassa palkittiin nuoria tieteen ja teknologian harrastajia

Seuraava
Seuraava

TuKoKe finalistit 2023 on valittu!